sunnuntai 28. lokakuuta 2012

2013 SBK sääntömuutokset

FIM on julkaissut kauden 2013 sääntömuutokset Superbike, Supersport ja Superstock1000-sarjoihin. Pressitiedote täällä. Linkki 2013 sääntöihin (pdf).

Suurimmat muutokset koskevat Superbikea, ja suurin muutos on eittämättä varikkokäyntien tulo kisoihin, joissa olosuhteet muuttuvat. Käytössähän on yhden pyörän sääntö (tuli 2012), joten sadekelille säädettyä pyörää ei ole mahdollista pitää varikolla lähtövalmiina. Kisat ovat ns. flag to flag, eli ajetaan loppuun asti vaikka olosuhteet muuttuvat. Kisan keskeytys on kuitenkin mahdollinen äärimmäisissä olosuhteissa tai muun turvauhan vuoksi. Sateen iskiessä (tai radan kuivuessa) kuljettajat käyvät vaihtamassa renkaat ja voivat myös tehdä pikkumuutoksia esimerkiksi alustan säätöihin. Varikkostoppiin saa osallistua, ja pyörään koskea, vain kuljettaja ja kolme mekaanikkoa. Kuljettaja ajaa oman varikkoboksin eteen, sammuttaa pyörän ja nousee pois satulasta. Vasta sitten mekaanikot (ja tarvittaessa kuljettaja) saavat tehdä muutoksia pyörään. Kukaan muu ei saa antaa apua (esim. antamalla osia tai työkaluja, työntämällä pyörää) ”varikkotiimille” eikä pyörää saa ottaa sisälle varikkoboksiin. Työkalut voivat olla sähkö tai paineilmakäyttöisiä mutta varikkopukkien pitää manuaalisia. Ulkoista käynnistyslaitetta ja/tai vara-akkua saa käyttää pyörän starttaukseen.

Säännöissä hypätään myös hieman motogpmaiseen suuntaan kun starttirivit käsittävät nyt 3 pyörää (ennen 4). Suurin syy tälle on turvallisuus, koska pyöräletkalle saadaan pituutta ja ”turvavälejä” lähtötilanteeseen. Lisäksi takavalo on pakollinen huonoissa olosuhteissa. Jarrukahvasuoja tulee myös pakolliseksi, Aprilia käytti tätä jo kuluneella kaudella Biaggin Australian kaadon jälkeen, jossa osuma toiseen pyörään löi etujarrun pohjaan. Kaikki nämä on tuttuja MotoGP:stä. Lisäksi ajovalotarrat ovat pakolliset pyörän keulassa, samassa paikassa jossa ne on tuotantomallissa. Kawasaki ja Honda käytti näitä jo viime kaudella.

Samat yleissäännöt (starttirivit, takavalot, jarrukahvasuojat) koskevat myös Supersportteja ja –Stockeja. Supersporteissa suurin sallittu moottorimäärä on 8 koko kaudelle, ja Superstockeissa 3. Superbikessa ei moottorien lukumäärää ole vielä rajoitettu.

Superbiken teknisissä säännöissä on muutama merkittävä muutos. Vanteet ovat nyt halkaisijaltaan 17-tuumaisia sekä edessä (3,50 tuumaa leveä) että takana (6 tuumaa), kuten on katupyörissäkin. Ainoastaan alumiinivanteet sallittu. Minimipaino on 165kg sekä 1200cc twineille että 1000cc 3- tai 4-sylinterisille. Eli kaudella 2012 voimassa ollut kuuden kilon Ducati-lisäpaino on poistettu. Kuitenkin painoja voidaan muuttaa menestyksen mukaan lisäämällä kerrallaan 3kg. Maksimilisäys on edelleen tuo 6kg eli suurin minimipaino voi olla 171kg. Mielenkiintoista nähdä miten Panigale menee uusilla säännöillä kun ei ole lisäpainoa ja huipputehoakin pitäisi olla paremmin kuin 1198:ssa eli kaksi suurinta tasoitustekijää on nyt eliminoitu. Mielenkiintoinen on myös muutos takahaarukan kiinnitykseen. Se saa nyt olla säädettävä (+/- 5mm) riippumatta tuotantomallista. Kuulostaa erittäin paljon RSV4:selta, jossa takahaarukan korkeutta voidaan säätää samalla tavalla.

Päivitetty 18.2.2013, lisätty linkki viralliseen sääntökirjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti