keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Ringille mp-vuoroja

Nürburgring Nordschleifelle on tullut kalenteriin kaksi pelkästään moottoripyörille tarkoitettua ajopäivää: 20.5 ja 24.6.

Erittäin hienoa, koska yleisinä päivinä seassa pyörii autoa, maasturia ja jopa bussia. Lisäksi yksi ehdottoman hieno juttu on parantunut turvallisuus kun ei ole mahdollisuuksia ottaa kontaktia auton kanssa. Lisäki toinen, ainakin minua pelottava tekijä poistuu, kun ei ole pelkoa isoista öljy- tai vesivuodoista. Harmittavan usein etenkin autot puskevat jopa parin kilometrin liukkaan kaistaleen kun kuski ei huomaa vuotoa ajoissa. Ja siihen kun tulee mp isoa kovaa niin lähtee kuin talkkari peltikatolta. Lisäksi nestettä on lähes mahdoton nähdä radan tummalla asfaltilla ja usein se ohut kaistele on juuri ajolinjalla mp:n kannalta. Autot voi mennä niistä yli huomaamatta jos vuotokohta osuu renkaiden väliin.

Toki nestevuodot on pyörissäkin mahdollisia, mutta ne yleensä huomataan paremmin kun tulee jaloille kuumat nesteet tai esimerkiksi tulee ohjelmaa takarenkaan liukkauden vuoksi (tai kaato) ja vuodot ovat pienempiä kuin autojen isoissa moottoreissa jo pelkästään nestetilavuuksien vuoksi.

Eli jos kesälomareissu menee tuolla päin noihin aikoihin niin varausta sisään jo nyt, hopihopi. Toivottavasti mp-päiviä tulisi enemmänkin tulevaisuudessa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

MP-rekisteröinnit alkuvuonna 2014

Lähetin aikoinaan Trafille palautetta, että tilastoisivat uusien pyörien rekisteröinnit kuten tekevät autojen kohdalla. Aiemmin Trafi on vain tilastoinut ja julkaissut mp-rekisteröinnit könttänä koko vuodelta. Nyt he aikovat julkaista myös merkki- ja mallikohtaiset rekisteröinnit.

Sain heiltä saman vastauksen yhteydessä alkuvuoden (tammi-maaliskuu) 2014 uusien pyörien rekisteröinnit. Tilasto on toki pieni ja ei ihan parhaalta sesongilta, mutta parempi kuin ei mitään. Mielenkiintoista seurata miten myynti ja rekisteröinnit etenee vuoden aikana.

Joitain poimintoja ko. tilastosta.

BMW yhteensä 109 pyörää.
HP4 2 kpl.
S1000RR 5kpl
S1000R naku 3kpl

Ducateja yhteensä 6kpl

Honda yhteensä 79kpl
CBR1000RR 2kpl

Kawasaki ZX10R 1kpl

KTM yhteensä 112kpl
1290 Superduke R 8kpl

Norton Commandoja yhteensä 3kpl!!

Suzuki GSX-R1000 1kpl

Yamaha yhteensä 111kpl, tosin huomattava osa WR250 enskaa, olisiko mennyt safareille tai koulutuskäyttöön tms?

Excel-lista ladattavissa täällä

Eli ei oikein sporttipyörien myynti vedä. Trendi näkynyt jo vuosia. Kohta kannattaa jo morjestella tien päällä jos tulee samanmallinen uudempi kyykky vastaan. Peruspyörää, enskaa ja matkalaitteta menee paljon enemmän. Ennen myyntitilastoissa keikkuneiden japsienkin lukemat aivan pohjissa. Onko harrastajamäärät tippuneet, laji "ukkoutunut" vai onko huonot teiden kunnot ja ylinopeuspenaltit ajaneet sporttipyöräilijät muualle? BMW:n monipuolinen valikoima näkyy, muut myyvät paljon skootteria ja kevaria, kun baijerilaisten myynti on pääasiassa isoa pyörää ja usein kallistakin.